Hyvää joulunaikaa itse kullekin! Viime vuonna saamani lahjakirja Kontulan suomalaisista seksitilastoista on vieläkin kesken, mutta tänä jouluna saamani Paritellen (suomennos Christhopher Ryanin ja Cecilda Jethán Sex at Dawnista) on menossa jo hyvää vauhtia yli puolen välin.
Paritellen. Christopher Ryan & Cacilda Jethá.
Kirjan alaotsikko on Seksuaalikäyttäytymisen kehityshistoria, ja sen pääasiallinen missio on osoittaa vääräksi yleinen luulo ihmisen seksuaalisuuden kehittymisestä, jonka mukaan miehet ovat halunneet hallita naistaan isyyden varmistamiseksi samalla kun ovat levitelleet siementään ympäriinsä, ja naiset ovat halunneet varmistaa mahdollisimman hyvin resurssoidun miehen kiintymyksen mainittujen resurssien saamiseksi omaan käyttöön samalla, kun seksi ja geenit haettaisiin viehättävimmiltä miehiltä. Kirja tuokin esiin kaikenlaisia jännittäviä vastatodisteita, mutta kirjoitan siitä myöhemmin kun olen lukenut koko kirjan ja pari muuta näkökulmaa.
Kirjoittajat kirjoittavat paljon avioliitosta ja siihen liitetystä monogamian ihanteesta. He eivät pidä sitä kauhean toimivana ihanteena, kun sitä vertaa ihmisen kehityshistoriaan, ja mikäs siinä, se on monille uusi keskustelu ja on hyvä tietää, millaisia arvoja tietynlaisia löydöksiä esittelevät tutkijat kannattavat. Se auttaa muistamaan, että toinen tutkija olisi perustellusti voinut tulkita toisin. Mutta henkilökohtaisesti, normatiivinen keskustelu, jossa monogamian yrityksiä ja sarjamonogamiaa kritisoidaan etenkin yksityisenä valintana, tuntuu kohtuullisen tylsältä. Ensinnäkin siksi, ettei itse tarvitse enää vakuuttelua, ja toiseksi siksi, että on vaikea eläytyä siihen amerikkalaiseen yleisöön, jolle aihe tuntuu olevan niin suuri ja herkkä asia. Yhteiskunnallisesti aihe on minusta jännittävämpi, sillä erilaisten parisuhdetyyppien virallistamisen vapaudet ovat kovin rajallisia.
Viime aikoina olen huomannut ympärilläni lukuisia erilaisia kokeiluja monisuhteilussa. Toiset kokeilut onnistuvat paremmin, toiset huonommin, eivätkä kaikissa suhteissa molemmat alkuperäiset osapuolet ole aina samanmielisiä kokeilun tarpeesta. Mutta minua viehättää tosi paljon se, että ihmiset silti kokeilevat asiaa niin hiljaa, ettei asiasta tarvitse tehdä suurta numeroa, mutta toisaalta sen verran näkyvästi, ettei sitä tarvitse salatakaan. Ja että ihmiset kokevat, että se on ok. Ja että suurin vastustus, jota asiaa kohtaan on saanut kuulla, on että “Tuo ei kyllä sopisi minulle”.
Omien polykuvioiden kanssa tulee joskus sellainen olo, että ne ovat vähän hankalia, ja sitä miettii, ovatko ne sittenkään optimaalisin ratkaisu. Toistaiseksi olen päätynyt siihen, että ne ovat, mutta sen pohdinnan rinnalla on ollut toinenkin kysymys. Se koskee sitä, pitäisikö polyilla vähintään statementin vuoksi. Ehkä olen nyt alkanut epäillä, onko sille mitään tarvetta, kun päällimmäinen tunne ympäröivästä sosiaalisesta normistosta on kiitollisuus siitä, miten vapaa se loppujen lopuksi on.
Uskallan jo kuitenkin suositella Ryanin ja Jethán kirjaa niille, jotka haluavat uuden näkökulman ihmisen seksuaalisuutta käsittelevään evoluutiopsykologiaan ja sen vaikutuksista momogamiaihanteelle, tai hauskoja anekdootteja bonoboapinoista ja alkuperäiskansoista jännine seksuaalinormistoineen. Ja jos on vähänkään avoin polyamorialle, lukiessa tuntee itsensä varmasti hyvin progressiiviseksi liberaaliksi, mikä on ihan kiva elämys sinänsä.
Lopuksi kevyempi ohje ihmisten suhteiden sotkemiseen ja bileiden järjestämiseen Gentlemen’s Quartelystä, otsikolla Invite the right people:
Never let a quest subvert your plan, which is based on who should meet whom. The liveliest dinners are probably those where people who misunderstand or fear each other wind up lifelong pals or where love affairs are launched. “You’re getting a divorce?” “Yeah, you remember that dinner you gave last August…?” Excellent.
Avainsanat: julkinen mielipide, kirjat, puhe, tutkimus
