Opiskellessani seksiä olen tullut lukeneeksi enemmän ohjeita fyysisten ominaisuuksien harjoittamiseen, esim. lantiopohjan lihaksia treenaamalla. Ne ovatkin varsin hyödyllisiä oppeja, mutta luulen, että yksinkertaisilla tiedostusharjoituksilla, joilla kehitetään seksuaalista keskittymistä, voi myös saada aika paljon aikaan. Tässä yksi helppo harjoitus naisille, joskin muutkin osaavat varmaan kehittää siitä vähäisellä mielikuvituksenkäytöllä sopivan.
Tiedostamisen merkitystä arvioidessa kannattaa muistaa, että aivoissa on sellainen hauska ominaisuus, että jonkin toiminnan ajatteleminen ja katsominen aktivoivat samoja aivojen alueita kuin itse toiminnan suorittaminen. Ehkä siksi esimerkiksi hyvän seksitarinan lukeminen voi aiheuttaa jopa huomattavasti voimakkaampaa kiihottumista kuin seksi, johon ei keskity. Kivointa on tietysti yhdistää molemmat.
Linkin takana oleva harjoitus haiskahtaa meditaatiolta, mutta maallisempiakin juttuja voi kokeilla. Vikakerta.fi on antanut minulle hauskan idean sanallistaa seksiä samalla, kun sitä harrastaa, ikään kuin selostamalla mielessään itselleen, mitä parhaillaan tapahtuu. Mieluisten kokemusten kertominen ääneen on tietysti iloksi kumppanillekin. Toisaalta myös aivojen aktivoiminen ennen seksiä tuntuu toimivan aika hyvin. Itse olen ainakin kokenut seksin varsin mieluisaksi seksivideoiden katselemisen jälkeen, kun viritys on jo hyvin hoidossa. Yksi mukava tapa lämmitellä sopivia aivolohkoja voisi myös olla vaikka kirjoittamalla tapahtuva tarinankerronta kumppanin kanssa, ja miksei eroottisten kuvien vaihtaminen. Keksiikö joku vielä lisää?
Kirjoitan joskus tarkemmin varsinaisesta buddhalaisesta vasemman käden polusta, jossa seksiä käytetään tietoisuuden kehittämiseen, ja vastavuoroisesti tietoinen toiminta tuottaa hyvää seksiä.