Ylen Homoillan innoittamana ja blogini slogania kunnioittaakseni kaivoin esiin joku aika sitten lukemani hyvän kuvauksen buddhalaisesta seksuaalietiikasta. Dogmatiikkaa buddhalaisuudessa pyritään välttämään; painoarvo on informoidulla, sekä tiedettä että koeteltuja tapoja kunnioittavalla keskustelulla. Linkin takana oleva teksti selvittää buddhalaista seksuaalietiikkaa pitkällä perspektiivillä mutta kiinnostavasti, suosittelen lämpimästi.
“When it comes to sex, Western Buddhists tend to be fairly liberal. But as scholar José Cabezón explains, Buddhist tradition takes a much more conservative approach, prohibiting, among other things, oral or anal sex, male homosexuality, and even sex during daylight hours.”
Minäkin olin pitkään siinä uskossa, että buddhalaisuudessa ei tuomita homoseksuaalisuutta. Kristittyjen kymmentä käskyä vastaavassa ohjeistuksessa, jalossa kahdeksanosaisessa polussa, puhutaan vain vahingoittavasta seksuaalisesta käyttäytymisestä ja siitä pidättäytymisestä. Ohje antaa tilaa tulkita itse ja kumppanin kanssa, mitä vahingoittava käytös on.
Cabezón tuo tekstissään esiin, että joissakin (muissa kuin Buddhan antamissa) vanhoissa opetuksissa kuitenkin löytyy ohjeita, joiden mukaan tietyistä seksuaalisuuden harjoittamisen muodoista, mukaanlukien homoseksistä, tulee kieltäytyä. Se, mikä noita merkintöjä tulkitessa on kuitenkin kirjoittajan mukaan pidettävä koko ajan mielessä, on se, että ne on kirjoitettu jotain onnellisuutta edistävää tarkoitusta varten. Käytännössä siis luostarielämää viettäviä ihmisiä haluttiin aikanaan suojella terveyshaitoilta ja meditaatiolta aikaa vieviltä seksin seurauksilta kuten lapsien saamisesta. Mutta kun kyse on nykyajasta ja “maallikoista”:
What reasons can be given for restricting sex to penile-vaginal penetrative intercourse performed only at night? What possible Buddhist reason could be given for dooming gay men (and people who work at night!) to a life of celibacy while allowing heterosexual men five orgasms per night, and lesbians complete sexual freedom? Is this rational? Is it just? These are the types of questions that a reasoned analysis of the doctrine must ask.
Buddhalaisuus eroaa uskonnoista siinä, että siihen kuuluu vahvasti ajatus edistyksestä. Buddha ei antanut opetuksiaan sokeasti seurattaviksi, vaan testattaviksi ja kehitettäviksi. Olennaista on myös käytännöllisyys ja hyödyllisyys. Siksi mm. tässä homoseksuaalisuuskysymyksessä, ja monissa muissakin seksiin liittyvissä kysymyksissä, on nykypäivänä helppo suhtautua myönteisesti, sillä meillä on käytössämme toimivia ehkäisyvälineitä suojaamaan terveyshaitoilta ja raskaudelta.
“It is not unprecedented in the history of Buddhism to redefine [moral] issues, but it has to be done on the collective level.” His Holiness [Dalai Lama] called for further research and dialogue on the topic, and concluded by reiterating that, however sexual misconduct comes to be defined, it can never be used to justify discrimination based on sexual orientation.“
Olennaista on myös myötätunto. Tämän uusimman homokeskustelun ja joidenkin viimeaikaisten mielipidekyselyiden jälkeen minulla on ollut toiveikas olo sen suhteen, että myös suurin osa suomalaisesta yhteiskunnasta on valmis hyväksymään myös seksuaalivähemmistöt täysien ihmisoikeuksien arvoisina ihmisinä. Osittain kyse on varmaan myötätunnon ohella buddhalaisuuden toisen johtohyveen, viisauden, eli tiedon, lisääntymisestä. Meillä on käytössämme tutkimuksia, jotka osoittavat esimerkiksi sateenkaariperheiden lasten tulevan elämässään toimeen hyvin, joten sateenkaarevien ihmisten ja heidän lähipiirinsä onnellisuudesta ei sinänsä tarvitse olla huolissaan. Onnellisuusongelma syntynee pikemminkin niiden toimesta, jotka eivät halua tietää asiasta enempää eivätkä halua ulottaa myötätuntoaan homoseksuaaleihin.
Tämä onkin oikeastaan kiinnostava kysymys: milloin jostain seksuaalisesta toiminnasta pitäisi kieltäytyä silloin, kun siitä syntyy haittaa vain ulkopuolisille? Tässä tapauksessa; pitäisikö homojen lakata toteuttamasta seksuaalisuuttaan sen takia, että se aiheuttaa joillekin ahdistusta? Mielestäni on varsin selvää, että ei. Homoseksuaalinen rakkaus ja seksi sinänsä ei ole vahingoittavaa. Vahinko syntyy siitä, että osa ihmisistä on takertunut omiin tunnereaktioihinsa ja dogmeihinsa. Muiden ihmisten ei pitäisi tarvita suojella heitä heidän omilta ahdistuksiltaan.
Koko tämän homodebatin aikana olen ollut iloinen myös buddhalaisuuden taipumuksesta pysyä erossa valtiosta siinä mielessä, että hengellisen harjoittamisen periaatteiden ei katsota olevan suoraan siirrettävissä valtion toimintaan. Olen pitänyt hyvin surullisena sitä, että uskonnolliset piirit ovat nyt yrittäneet käyttää valtion ohjausvälineitä hyväkseen heikentääkseen sellaisten ihmisten yksityiselämää, jotka eivät usko samoin kuin he itse. Ihmisoikeudet ovat edelleen joillekin toissijaisia asioita omiin uskomuksiin nähden.
Toivon, että pohjimmiltaan tämä kiistely olisi kuitenkin vauhdittanut kirkon tuulettumista, ja on antanut puhtia sen sisäiselle arvokeskustelulle. Olisi ihanaa nähdä sen seurakuntavaalien jälkeen ottavan dogmeistaan niitä myötätuntoisempia opetuksia korkeampaan arvoon. Buddhalaisissa piireissä ainakin ollaan jo hyvällä tiellä:
[Problems and faults in earlier teachings leave] us with the task of having to rethink sexual ethics in a way that is both rational and just—in a way that does not privilege heterosexual men, that considers the agency of women and queer people, and that does not discriminate against anyone on the basis of their sexual tastes or anatomies. The details of this more just sexual ethics are of course something that still needs to be worked out, but at a minimum, it seems to me, it must be based on general principles like gender egalitarianism and pan-Buddhist doctrinal positions—for example, acknowledging that the body is a vehicle for pleasure, but that sexual pleasure (like all sense-pleasure) can be a source of attachment. Such an ethic must also be based on general Buddhist moral principles like the commitment not to do harm.