Femmefiilistelyä

Watching That Girlish Figure

Effing Dykes -blogi kirjoittaa femme invisibility -ilmiöstä:

Femme invisibility is a lesbian phenomenon in which a feminine-looking lesbian has difficulties in convincing the dyke world at large that she’s gay, or being seen by other lesbians at all.

En oikein tiedä, olenko itse törmännyt tähän täällä Tampereen skenessä (jossa en ole millään muotoa kovinkaan sisällä). Minulle on ehkä jäänyt Leimareiden omasta kokemuksesta ja muiden katselemisesta sellainen olo, että yllättävän paljon pariutumista tapahtuu boi/boi ja femme/femme -akseleilla. Kunnon boi/femmeä näkee harvemmin.

Olisipa kiva tietää, onko tämä vain harhaista mutuhavainnointia. Joku sosiologi voisi tutkia!

For the record, minä pidän kovin kovasti femmeistä.

Ehkä katselin herkässä murrosiässä liikaa tietyntyyppistä eroottissävyistä fantasianaiskuvastoa erään nimeltämainitsemattoman roolipelikaupan seiniltä, mutta ihanimpia ovat tietysti vahvat femmet. L-koodikaan ei ole yhtä kiinnostava ilman Marinaa.

Karina Lomard.

Ja vielä hieman aiheen vierestä; ystäväiseni voittivat viikonloppuna Traconissa paikan World Cosplay Summittiin. Se on ihanaa itsessään, mutta jouduin siinä sivussa vakavan cosplayhimon kouriin. Tässä pari viehättävää naista, joiden vaatteisiin haluaisin päästä:

Ensinnäkin pari (hahaa) Femme-rodun demonia Shin Megami Tensei: Lucifer’s Callista:

Yaksini. Lähde: Megatensei Wikia.

Taraka. Lähde: Megamitensei Wikia.

Ja Final Fantasy Tacticsista vähän kesympiä naisia:

FFT: Male & female monk. Lähde: Final Fantasy Wikia.

FFT: Dancer. Lähde: Final Fantasy Wikia.

Myönnettäköön, että tämän postauksen tarkoitus oli vain fiilistellä naisia. Ehkä seuraavaksi jokunen sana Traconin hentai-luennosta.

Bi for the time being

Minä en ole kovin anti-label -ihminen. Minusta on ihan ok ja helppoa vaikka sanoa, että olen nainen, biseksuaali ja feministi. Välillä olen pitänyt ärsyttävänäkin sitä, kun osa ihmisistä jaksaa aina painottaa, kuinka he eivät halua laittaa itseään mihinkään lokeroon. Että ei niissä lokeroissa nyt mitään ihan niin kauheaa tapahdu, että voisiko ottaa vähän rennommin.

Olen nyt lueskellut lama Thubten Yeshen kirjaa Johdanto buddhalaiseen tantraan (jota voi suositella ihan yleisistä buddhalaisista syistä ja siksi, että se on hauskahko). Lama kirjoittaa siitä, kuinka tärkeää on päästää irti jähmeistä itseään kohtaan tuntemistaan ajatuksista ja ideaalista. Ylipäätään tärkeää on rentous ja vapaus. Tätä pohtiessani mieleeni tuli erilaisia aikoja omassa elämässäni.

Tajusin ensimmäisen kerran ihastuneeni tyttöön rippileirillä. Arvelin, että olin bi. Siihen asti olin ollut vain.

Lukiossa toteutin seksuaalisuuttani käytännössä lukemalla ja kirjoittamalla homoerotiikkaa. Arvelin, että jos tulevaisuudessa hairahtaisin itse harrastaisin seksiä miehen kanssa, niin haluaisin itsekin tekeytyä niin mieheksi, kuin mahdollista. Tuo oli myös suurta roolipelaamisen ja crossplayaamisen aikaa.

Yliopistoon tultuani tapailin jokusen vuoden vain tyttöjä. Arvelin, että olin hyvin naisiin kallistunut bi, jossain vaiheessa termi taisi olla polyseksuaali. Poikien tapaileminen tuotti taas jonkinasteista identiteettiahdistusta.

Parin ihmisen kanssa minulla ei ollut paljoakaan, jos lainkaan, seksuaalista kemiaa. Aloin jo epäillä olevani ehkä sittenkin oikeasti aseksuaali. Sittemmin on ollut aikoja, jolloin olisin halunnut seksiä kultaseni kanssa pitkään joka päivä, monesti päivässä.

Aina sitä naureskelee ajatukselle siitä, että jonkun seksuaalisuus olisi luettavissa selvästi niistä käytännöistä, joita hänellä kulloinkin on. Onneksi on myös aika helppoa nauraa itselleen, kun huomaa tehneensä niin ainakin jollain tasolla itsekin koko ajan. Rento lokerointi ei ollutkaan niin rentoa kuin oli itselleen uskotellut. Josko jokusen käänteen jälkeen malttaisin lopettaa tämän jatkuvan itsearvioinnin ja olla taas vaan rauhassa ja nauttia kaikesta ihanasta ilman “mutta enkö olekaan sitä tai tätä” -vellomisia. Elän toivossa ja yritän harjoitella.

Tasa-arvoisuus ja lesbisyys kannattaa

Jännää uutta seksitutkimusta (joiden luotettavuudesta minulla ei ole aavistusta)!

Research Claims More Gender Equality Means More Sex

New research shows people have more sex in countries with greater gender equality. According to USA Today, a study of 37 countries “found that countries ranked higher in gender equality also generally had more casual sex, more sex partners per capita, younger ages for first sex and greater tolerance/approval of premarital sex.”

Tietyt markkina-arvohenkilöt voivat toki spekuloida, että tämä tasa-arvon lisäämä seksi valuu lähinnä ns. ylemmän tason miehille. Mene ja tiedä, kun dataa ei ole. Mikrotasolla tässä voisi arvailla myös seksuaalisen tasa-arvon vaikutusta: enemmän naisia jotka tuntevat arvonsa ja osaavat edellyttää, että heidät tyydytetään -> enemmän naisten orgasmeja -> vähemmän haluttomuutta (Kontula 2008) -> enemmän seksiä?

Tässä toinen: The nature of lesbian sexual relationships: ‘lesbian bed death’ and other myths

— while it may be true that women in lesbian relationships have somewhat less sex than their heterosexual counterparts, it is by no means true that the typical lesbian relationship becomes asexual. Women in relationships with other women are less likely to have sex because their partner wants it, which may account for part of the difference in sexual frequency. Furthermore, there is evidence to suggest that lesbian sexuality is ‘better’ for women: it lasts longer, is more varied, includes more sex acts likely to lead to orgasm for women, and is in fact more correlated with orgasm. Indeed, if one measured sex not by frequency but, say, by Kinsey’s original standard – sexual contact to the point of orgasm – women with other women have more sex than women with men, and are more likely to have that sex of their own volition.

Politiikkaa, taidetta, triviaa

Seksistä puhuminen eduskuntavaaliehdokkaana on osoittautunut aika jännittäväksi. Toisaalta aihe tuntuu kovin kotoisalta, toisaalta takaraivossa on koko ajan sellainen pieni populismin pelko. No, olen kuitenkin tehnyt aiheesta yhden videon, jota aletaan levitellä myöhemmin. Eilen lähetin kirjoituksen Aamulehteen, kun lehti sortui ärsyttävään suuseksipelotteluun. Linkkailen jos tuloksia syntyy.

Kävin reilu viikko sitten Turussa, joka oli kulttuuripääkaupunkihankkeen osana ottanut Logomoon Tom of Finland -näyttelyn. Se oli kovin hieno. Jännää, kuinka tietyllä tavalla yhdistelemällä erilaisista asioista tulee viehättäviä. ToFin äärimaskuliininen tyyli ei ehkä innostaisi lainkaan yhtä paljon, jos sillä yritettäisiin pönkittää ääriheteromiehen kuvaa. Homoina kuvista tulee voimakas vastalause homomiesten (ulkopuolisten harrastamalle?) naisellistamiselle.

Minä kaipaisin samanlaista taidetta naisista. Poikatytöt ovat toki ihania, mutta ehkä minua silti viehättää enemmän kahden äärinaisellisen yhdistäminen, vaikka siinä joutuukin heti miettimään, mikä sitä äärinaisellista onkaan. Voiko sellaista rakennettua kuvaa fiilistellä, vai pitäisikö löytää jotain “aitoa”. Toisaalta, on ToFkin hyvin rakennettuja yleisessä epärealistisuudessaan. Jos sanoma on hyvä, pitääkö kuvan vaikealle kauneusihanteelle antaa anteeksi?

Aiheeseen liittymätön päivän trivia Osmo Kontulan kirjasta: “nuorista naisista vain 42% ilmoitti saaneensa useimmiten orgasmeja yhdynnöissään, kun taas 40% oli saanut niitä korkeintaan melko harvoin. Nuorista naisista 13% ei ei ollut vuoden 2007 tulosten mukaan koskaan saanut yhdyntäorgasmia.”

Nämä tilastottiedot ovat muuten tosi hyödyllisiä, mutta tämä Kontulan kirja on minusta näiden orgasmiasioiden suhteen vähän turhan epämääräinen siitä, millä käytännöillä orgasmi on saatu. Minä en nimittäisi sitä yhdyntäorgasmiksi, jos orgasmin on saanut klitorista koskettamalla yhdynnän aikana ja jos ilman tuota kosketusta sitä ei olisi voinut saada.  Valivali.

Vielä vähän triviaa. Miehillä orgasmin saaminen yhdynnässä ei vaihtele suhteen tyypin mukaan, kun taas sinkkunaiset saavat yhdynnöissään vähemmän orgasmeja kuin muunlaisissa parisuhdetilanteissa olevat naiset. Ei ehkä kauhean yllättävää.

Peloista ja niiden purkamisesta

Pienenä tietoiskuna tännekin haluaisin ilmoittaa, että nettisivuni on avattu: http://www.hannahakko.fi/ Politiikan kirjoittelu jatkuu siis Näkyvän käden sijaan tuolla.

Asiaan. Mahdollisesti liikaa informaatiota tiedossa.

Sain tämän viikon alussa pohdiskella oikein urakalla – toistaiseksi salaisista syistä – omaa biseksuaalisuuttani, mikä oli tietysti oikein hauskaa ja valaisevaa. Luulen, että minulle on viime aikoina valjennut, miksi olen toistaiseksi ollut etenkin tyttösuhteissani seksuaalisesti niin arka.

Varhaiset seksikokemukset olivat siinä mielessä olennaisia asian kannalta, että mieskehon perustoiminnot seksin suhteen oli aika helppo saada selville ja helppo toteuttaa. Oman nautinnon saaminen oli paljon vaikeampaa. Itse sitä oli tietysti helppo tuottaa, mutta toisen kosketuksesta se oli kauhean vaikeaa. Toisen neuvominen, eli seksistä ääneen puhuminen ei tietenkään olisi teininä tullut kysymykseenkään.

Hetero- ja homoseksistä oli aina paljon helpommin tarjolla tietoa, tarinoita ja kuvastoa. Käytinkin käytännössä koko yläasteen lopun, lukion ja yliopiston alun lueskellen homoerotiikkaa ilman omia suhteita. Ei ihme, että tietämys pariseksistä, jossa yksikään osapuoli olisi nainen, ei kauheasti edennyt tuona aikana. Pohjalle oli jäänyt oman nautinnon kannalta melko epätyydyttäviä kokemuksia.

Tältä pohjalta on tosi ymmärrettävää, miksi naisseksi tuntui aika pelottavalta asialta, vaikka se sinänsä kiinnostikin paljon. Minua pelotti, mitä siitä tulisi, jos itse olisi hankala ja se toinen olisi yhtä hankala. Pojan kanssa sentään saattoi olla tyytyväinen siihen, että oli helppoa antaa toiselle nautintoa. Tyttövisiot vaikuttivat pahimmiltaan siltä, että kukaan ei osaisi antaa kenellekään nautintoa.

Toisaalta kokemus siitä, ettei oikein osannut nauttia, jarrutti kyllä johonkin pisteeseen asti muutenkin seksuaalista kanssakäymistä ylipäätään. Olenkin onnellinen, että minulla on nyt hyvä kumppani, jonka kanssa olen saanut opetella. <3 Kauhean moni asia henkilökohtaisessa seksielämässä ei pelota minua nykyään, ja se on tosi ihana asia. Ja oikeasti saa olla kiitollinen, että sellaiseen tilaan on päässyt näinkin nuorena. Betty on joskus kirjoittanut naisista, jotka ovat uskaltaneet opetella ja saada ensimmäiset orgasminsa vasta yli kahdeksankymppisinä.

Yksi vähän mutkan kautta syntynyt pelko, joka minulla vielä on, liittyy anaaliseksiin. Kuten sanottu, olen lukenut tosi paljon homotarinoita, useimmiten sellaisia jotka sisälsivät seksiä. Toisin sanoen ne käytännöt ovat mielessäni tosi erotisoituneita. Sitten kerran erehdyin lukemaan aiheesta joidenkin naisten kokemuksia. Eräs henkilö kertoi, että hänellä oli kauhean suuret ennakko-odotukset anaaliseksiä kohtaan, mutta kun hän kokeili sitä, se tuntui hädin tuskin siedettävältä.

… No, nyt kun kirjoitin sen noin, se kuulostaa aika tyhmältä. Seksi on kauhean yksilöllistä, eikä kokeilematta itse oikein tiedä, miltä jokin tuntuu. Pelkojen olemassaolo ei kuitenkaan ehkä luo kokeilemiselle aivan ihanteellisia olosuhteita. Pitää siis vaan jatkaa työstämistä ja opiskelemista rauhassa. Ja sehän on onneksi vain kivaa.

Julkista keskustelua, jeah

Kirjoitin jokin aika sitten seksivalistusta koskevan mielipidekirjoituksen otsikolla Seksivalistus kuuluu kaikille. Se julkaistiin tänään Opettaja-lehdessä, joten olkaapa hyvät ja lukaiskaa se joko lehden nettiversiosta tai politiikkablogini puolelta. Pointtina näin lyhyesti oli se, että koulujen seksikasvatuksen pitäisi olla nykyistä yhdenvertaisempaa niin, että siinä huomioitaisiin paremmin myös seksuaalivähemmistöjen tietotarpeet ja samalla myös ne heterot (=suurin osa), joka harrastavat muutakin kuin penetraatioseksiä.

Buddhalaisesta seksuaalietiikasta

Ylen Homoillan innoittamana ja blogini slogania kunnioittaakseni kaivoin esiin joku aika sitten lukemani hyvän kuvauksen buddhalaisesta seksuaalietiikasta. Dogmatiikkaa buddhalaisuudessa pyritään välttämään; painoarvo on informoidulla, sekä tiedettä että koeteltuja tapoja kunnioittavalla keskustelulla. Linkin takana oleva teksti selvittää buddhalaista seksuaalietiikkaa pitkällä perspektiivillä mutta kiinnostavasti, suosittelen lämpimästi.

Rethinking Buddhism and Sex

“When it comes to sex, Western Buddhists tend to be fairly liberal. But as scholar José Cabezón explains, Buddhist tradition takes a much more conservative approach, prohibiting, among other things, oral or anal sex, male homosexuality, and even sex during daylight hours.”

Minäkin olin pitkään siinä uskossa, että buddhalaisuudessa ei tuomita homoseksuaalisuutta. Kristittyjen kymmentä käskyä vastaavassa ohjeistuksessa, jalossa kahdeksanosaisessa polussa, puhutaan vain vahingoittavasta seksuaalisesta käyttäytymisestä ja siitä pidättäytymisestä. Ohje antaa tilaa tulkita itse ja kumppanin kanssa, mitä vahingoittava käytös on.

Cabezón tuo tekstissään esiin, että joissakin (muissa kuin Buddhan antamissa) vanhoissa opetuksissa kuitenkin löytyy ohjeita, joiden mukaan tietyistä seksuaalisuuden harjoittamisen muodoista, mukaanlukien homoseksistä, tulee kieltäytyä. Se, mikä noita merkintöjä tulkitessa on kuitenkin kirjoittajan mukaan pidettävä koko ajan mielessä, on se, että ne on kirjoitettu jotain onnellisuutta edistävää tarkoitusta varten. Käytännössä siis luostarielämää viettäviä ihmisiä haluttiin aikanaan suojella terveyshaitoilta ja meditaatiolta aikaa vieviltä seksin seurauksilta kuten lapsien saamisesta. Mutta kun kyse on nykyajasta ja “maallikoista”:

What reasons can be given for restricting sex to penile-vaginal penetrative intercourse performed only at night? What possible Buddhist reason could be given for dooming gay men (and people who work at night!) to a life of celibacy while allowing heterosexual men five orgasms per night, and lesbians complete sexual freedom? Is this rational? Is it just? These are the types of questions that a reasoned analysis of the doctrine must ask.

Buddhalaisuus eroaa uskonnoista siinä, että siihen kuuluu vahvasti ajatus edistyksestä. Buddha ei antanut opetuksiaan sokeasti seurattaviksi, vaan testattaviksi ja kehitettäviksi. Olennaista on myös käytännöllisyys ja hyödyllisyys. Siksi mm. tässä homoseksuaalisuuskysymyksessä, ja monissa muissakin seksiin liittyvissä kysymyksissä, on nykypäivänä helppo suhtautua myönteisesti, sillä meillä on käytössämme toimivia ehkäisyvälineitä suojaamaan terveyshaitoilta ja raskaudelta.

“It is not unprecedented in the history of Buddhism to redefine [moral] issues, but it has to be done on the collective level.” His Holiness [Dalai Lama] called for further research and dialogue on the topic, and concluded by reiterating that, however sexual misconduct comes to be defined, it can never be used to justify discrimination based on sexual orientation.“

Olennaista on myös myötätunto. Tämän uusimman homokeskustelun ja joidenkin viimeaikaisten mielipidekyselyiden jälkeen minulla on ollut toiveikas olo sen suhteen, että myös suurin osa suomalaisesta yhteiskunnasta on valmis hyväksymään myös seksuaalivähemmistöt täysien ihmisoikeuksien arvoisina ihmisinä. Osittain kyse on varmaan myötätunnon ohella buddhalaisuuden toisen johtohyveen, viisauden, eli tiedon, lisääntymisestä. Meillä on käytössämme tutkimuksia, jotka osoittavat esimerkiksi sateenkaariperheiden lasten tulevan elämässään toimeen hyvin, joten sateenkaarevien ihmisten ja heidän lähipiirinsä onnellisuudesta ei sinänsä tarvitse olla huolissaan. Onnellisuusongelma syntynee pikemminkin niiden toimesta, jotka eivät halua tietää asiasta enempää eivätkä halua ulottaa myötätuntoaan homoseksuaaleihin.

Tämä onkin oikeastaan kiinnostava kysymys: milloin jostain seksuaalisesta toiminnasta pitäisi kieltäytyä silloin, kun siitä syntyy haittaa vain ulkopuolisille? Tässä tapauksessa; pitäisikö homojen lakata toteuttamasta seksuaalisuuttaan sen takia, että se aiheuttaa joillekin ahdistusta? Mielestäni on varsin selvää, että ei. Homoseksuaalinen rakkaus ja seksi sinänsä ei ole vahingoittavaa. Vahinko syntyy siitä, että osa ihmisistä on takertunut omiin tunnereaktioihinsa ja dogmeihinsa. Muiden ihmisten ei pitäisi tarvita suojella heitä heidän omilta ahdistuksiltaan.

Koko tämän homodebatin aikana olen ollut iloinen myös buddhalaisuuden taipumuksesta pysyä erossa valtiosta siinä mielessä, että hengellisen harjoittamisen periaatteiden ei katsota olevan suoraan siirrettävissä valtion toimintaan. Olen pitänyt hyvin surullisena sitä, että uskonnolliset piirit ovat nyt yrittäneet käyttää valtion ohjausvälineitä hyväkseen heikentääkseen sellaisten ihmisten yksityiselämää, jotka eivät usko samoin kuin he itse. Ihmisoikeudet ovat edelleen joillekin toissijaisia asioita omiin uskomuksiin nähden.

Toivon, että pohjimmiltaan tämä kiistely olisi kuitenkin vauhdittanut kirkon tuulettumista, ja on antanut puhtia sen sisäiselle arvokeskustelulle. Olisi ihanaa nähdä sen seurakuntavaalien jälkeen ottavan dogmeistaan niitä myötätuntoisempia opetuksia korkeampaan arvoon. Buddhalaisissa piireissä ainakin ollaan jo hyvällä tiellä:

[Problems and faults in earlier teachings leave] us with the task of having to rethink sexual ethics in a way that is both rational and just—in a way that does not privilege heterosexual men, that considers the agency of women and queer people, and that does not discriminate against anyone on the basis of their sexual tastes or anatomies. The details of this more just sexual ethics are of course something that still needs to be worked out, but at a minimum, it seems to me, it must be based on general principles like gender egalitarianism and pan-Buddhist doctrinal positions—for example, acknowledging that the body is a vehicle for pleasure, but that sexual pleasure (like all sense-pleasure) can be a source of attachment. Such an ethic must also be based on general Buddhist moral principles like the commitment not to do harm.

Pika

Kaivelin yhtä mielipidetekstiä varten vähän Ylen seksuaalisuusjuttuja, tässä muutama kiinnostava jotka olin aiemmin missannut:

Väestöliitto huolissaan lasten ja nuorten seksuaalisesta kehityksestä

Sukupuolinen häirintä tytöille arkipäivää

Kysely: Homo- ja lesbo-oppilaat usein koulukiusattuja

Tuohon viimeiseen viitattiinkin myös Ylen Homoillassa, josta pitää vielä kirjoittaa tarkemmin.

Törmäsin myös yhteen vanhaan juttuun viime vuodelta:

Tutkija: Tyttöjä syyllistetään seksuaalisuudesta

Hyviä uutisia Anna Kontulalle: liikkeellä on sellaistakin sukupolvikokemusta, että feminismi nimenomaan on kannustanut nauttimaan omasta seksuaalisuudesta omaan tahtiin ja omilla ehdoilla, eikä koskaan ole ollut sen tiellä. Minä ainakin saisin vähemmän orgasmeja ilman eräitä feministisiä tiennäyttäjiä. Sen kunniaksi:

Syksyn aikana mediassa on keskusteltu paljon seksuaalivähemmistöistä koulumaailmassa. Ylen uutisoinnin mukaan monissa kouluissa seksuaalisuuden moninaisuutta ei tunneilla käsitellä. Asiallinen tieto jää hiljaisuuden kulttuurin vuoksi käsittelemättä, jolloin homoseksuaalisuudesta puhuminen jää kouluissa homottelijoiden varaan.

Seksuaalisuuteen liittyvänä kiusaaminen on ongelma sinäsä, mutta myös luokkahuoneissa eri tavoin suuntautuneet lapset ja nuoret jäävät eriarvoiseen asemaan. Koulujen seksikasvatus on auttamattoman heterokeskeistä. Monet lähtevät peruskoulusta ajatellen, ettei esimerkiksi naisten välisessä seksissä tarvita ehkäisyä, kun raskaaksi ei voi tulla. Historiasta peritty AIDS-pelko takaa homoseksuaalisille pojille vähän enemmän valistusta, monesti tosin muiden kuin koulun toimesta.

Tilanne on kiusallinen monestakin syystä. Ensinnäkin seksitautien ehkäisy on yhteiskunnallisesti ja inhimillisesti kestävämpi ratkaisu kuin tautien hoito. Toiseksi kaikkien seksuaalisuuksien edustajilla pitäisi olla oikeus yhtäläisiin mahdollisuuksiin pitää terveydestään huolta. Se edellyttää tietoa, jota tällä hetkellä ei helpolla saa. Kolmanneksi seksuaalisuuden toteuttamisen tavat, jotka monesti liitetään seksuaalivähemmistöihin, ovat asioita joita myös heteroiksi itsensä kokevat nuoret voivat harrastaa. Myös he tarvitsevat tietoa esimerkiksi suu- ja anaaliseksin vaatimasta ehkäisystä.

 

Ennen kuin opettajat voivat opettaa kaikkia, on heidän opittava itse nykyistä paremmin, millaisia tarpeita oppilailla on. Nykyiset opettajat tarvitsevat uudelleenkoulutusta. Opetussuunnitemien perusteita uudistettaessa on seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen käsittely selkeästi kirjattava peruskoulun oppimäärään.

 

On arvioitu, että homoseksuaaleja olisi väestöstä noin kuusi prosenttia. Näin ollen useimmalla koululuokalla on joku, joka tuntee olevansa homo. Peruskoulun pitäisi olla kaikkia varten, ja nuorten tulee saada tietoa kaikesta seksiin liittyvästä avoimesti ja ilman ennakkoluuloja.

Sateenkaaren pää

1. Eräänä päivänä töissä kahvitunnilla keskustelu siirtyi jälleen jollain taianomaisella tavalla seksuaalivähemmistöihin (ei mitenkään poikkeuksellista sinänsä). Tänä eräänä kertana pari pöydän miehistä alkoi jopa avautua klassiseen sävyyn omista tuntemuksistaan tyyliin “ihan sama mitä jotkut hinttarit tekevät keskenään, kunhan eivät minuun koske”.

Mietin, ovatko jotkut heteromiehet todella peloissaan siitä, että homoseksuaalit miehet yrittävät iskeä heitä. Liittyykö siihen jokin sukupuolen sisäinen oletus voimakastahtoisesti seksuaalisuuttaan toteuttavista miehistä? Mihin perustuu ajatus, että homoseksuaalit haluaisivat haaskata aikaansa vastentahtoisten taivutteluun? Vai onko tuossa sananparressa vain kyse siitä, että yritetään viestiä keskustelukumppaneille omaa heteroutta ilman, että sitä tarvitsee eksplisiittisesti lähteä selittelemään?

Yleisesti ottaen olen jotenkin hämmentynyt siitä, että jotkut näistä ympäristöfiksuista, koulutetuista ihmisistä ovat niin perehtymättömiä tai konservatiivisia seksuaaliasioiden suhteen, mutta ehkä se kertoo vain siitä, että olen tottunut näkemään nämä asiat yhdessä Vihreissä.

2. Minua on hämmentänyt myös viimeaikainen Pride-iskua koskeneen uutisoinnin yhteydessä käyty keskustelu. Yllättäen sielläkin on noussut iso joukko ihmisiä sanomaan mm., että heitä kyllästyttää kun “homoja tulee joka tuutista”. Se tuntuu kauhean kohtuuttomalta, kun vertaa vaikkapa japanilaiseen populaarikulttuuriin, jossa etenkin miesten välistä romantiikkaa esitetään niin paljon niin sarjakuvissa, elokuvissa kuin muissakin kulttuurituotteissa. Tämä siitä huolimatta, että homoseksuaalisuus ei kai ole muodollisesti erityisen hyvin tunnustettu tai suvaittu ilmiö.

No, kai joka paikkaan mahtuvat omat konservatiivinsa. Hassua vain tämä epäsuhtaisuus.

3. Lehti: Gallup: Sukupuolineutraali avioliittolaki “ihan vitun sama” enemmistölle suomalaisista.
Minusta vaikuttaa kohtuullisen lupaavasti siltä, että se meneekin seuraavaan hallitusohjelmaan. Kunhan saadaan vielä adoptiosäädökset kohdalleen, niin tässähän pitää hiljalleen alkaa keksiä uusia parannuskohteita.