Tamponit, alastomat ehdokkaat ja abortit

Ei-välttämättä-yhtään-seksuaalisia uutisia, mutta aiheen vierestä katsoen silti kiinnostavia:

Teens warned of risks from ‘vodka tampon’ use

Vaarallista touhuahan tuo on eikä sinänsä mikään leikin asia, mutta jotenkin en malta olla hieman virnistelemättä sille ajatukselle, että humaltumistarkoituksissa teinipojatkin ovat kehdanneet alkaa työnnellä tampooneja peppuunsa. Kuka ties joku keksii laajentaa harrastusta muihinkin tarkoituksiin, muilla välineillä. Viehättävä ajatus sinänsä.

Alaston totuus ehdokkaista

City-lehti siis julkaisee alastonkuvia alle 35-vuotiaista ehdokkaista ja tarjoaa näille vähän tilaa puhua omista teemoistaan.

Tavallaan nostan hattua niille tyypeille, jotka ovat aidosti sitä mieltä, että alastomuus on niin normaali asia, että sitä voi esitellä noin avoimesti. Minä en ainakaan ole niin valaistunut, vaan pidän mielelläni kehoni ainakin visuaalisesti yksityisenä. Toisaalta, enpä usko, että olisin osallistunut muutenkaan. Nuorena naisena paineet substanssiosaamisen osoittamiseen eivät kovin hevillä anna periksi.

En tiedä, vaikea asia tämä on. Toisaalta “normaalien” kehojen näyttäminen mediassa on ihan terveellinen vastapaino mallikuville, mutta jotain häiritsevää tässä on. Ehkä olen vain itse rajoittunut tässä alastomuusasiassa. En tykkää käydä omien puoluekavereidenikaan kanssa varsinkaan sekasaunoissa. Jokin siinä tuntuu hassulta, kun on tottunut istumaan ihmisten kanssa kokouksissa ja muissa asiallisissa yhteyksissä, niin sitten alastomuus tuntuu jotenkin luonnottomalta. Noiden kuvien katsomisessa taas ongelma on ehkä se, että tuntuu kohtuullisen häiritsevältä nähdä ensin jonkun penis ja sitten vasta lukea nimi ja poliittiset tavoitteet. No, itsepähän katsoin.

IL: Tuija Brax: Aborttikannan salailu käsittämätöntä

Minultakin kysyttiin abortista yhdessä koulupaneelissa tässä hiljattain. Jännä juttu, kauheastihan tästä aiheesta ei Suomessa keskustella. Nykyinen aborttilaki löytyy Finlexistä. Raskauden saa siis keskeyttää

1) kun raskauden jatkuminen tai lapsen synnyttäminen hänen sairautensa, ruumiinvikansa tai heikkoutensa vuoksi vaarantaisi hänen henkensä tai terveytensä;

2) kun hänen tai hänen perheensä elämänolot ja muut olosuhteet huomioon ottaen lapsen synnyttäminen ja hoito olisi hänelle huomattava rasitus;

3) kun hänet on saatettu raskaaksi olosuhteissa, joita tarkoitetaan rikoslain 17 luvun 22 §:ssä taikka 20 luvun 1–3 tai 5 §:ssä, 6 §:n 3 momentissa tai 7 §:ssä; (24.7.1998/572)

4) kun hän raskaaksi saatettaessa ei ollut täyttänyt seitsemäätoista vuotta tai oli täyttänyt neljäkymmentä vuotta taikka kun hän on jo synnyttänyt neljä lasta;

5) kun on syytä otaksua, että lapsi olisi vajaamielinen tai että lapsella olisi tai lapselle kehittyisi vaikea sairaus tai ruumiinvika; tai

6) kun jommankumman tai kummankin vanhemman sairaus, häiriytynyt sieluntoiminta tai muu niihin verrattava syy vakavasti rajoittaa heidän kykyään hoitaa lasta.

Näihin syihin on kuitenkin poikkeuksia. Rikoksesta seurannutta raskautta ei saa keskeyttää, jos rikoksesta ei ole tehty syytettä tai rikoksta ei voida pitää ilmeisenä. Lisäksi aikaraja on tällainen: “Muun syyn kuin naisella olevan sairauden tai ruumiinvian vuoksi ei raskautta saa keskeyttää kahdennentoista raskausviikon jälkeen.”

Minulla ei ole asiantuntemusta arvioida, milloin lapsi alkaa olla tietoinen ja abortti tulee sitä myöten ikäväksi asiaksi, mutta periaatteessa minusta äidin itsemääräämisoikeus omaan kehoonsa ja tulevaisuuteensa pitäisi olla kaikista tärkein. Siltä pohjalta abortille asetetut ehdot ovat oikeastaan vähän kummallisia, vaikka kohta 2 tietysti antaa varaa harkinnalle. Mutta mikä on naiselle huomattava rasitus? Minusta sen pitäisi olla kunkin naisen itse päätettävissä, mikä käytännössä tarkoittaisi sitä, että abortin voisi saada kuka tahansa sitä haluava. Muista kohdista tulisi silloin yksinkertaisesti tarpeettomia.

On vaikea perustella, miksi kenelläkään olisi oikeus syntyä. Helpompaa on lähteä siitä, että ihmisillä, myös naisilla, on oikeus päättää oman elämänsä suunnasta.

Seksistä politiikkaa

Tässä taas kirjoitus politiikkablogin (www.hannahakko.fi/blogi) puolelta:

Viime aikoina on taas jaksettu kohista seksuaalisuuteen liittyvistä asioista. Tiettyjen kristillisten tahojen organisoima homovastainen Älä alistu! -kampanja on aiheuttanut uuden eroaallon kirkosta, ja kampanjaa on puolustanut lähinnä Päivi Räsänen muutamine kumppaneineen. Nyt myös kampanjan lopettamista harkitaan. Toinen kohun aihe on Piraattipuolueen Panun Horsmalahden ehdotus bordellien laillistamisesta maahanmuuttajien seksityön helpottamiseksi. Horsmalahden mukaan seksityö sopii hyvin vähän koulutetuille ja kieltä heikosti osaaville naisille. Ilmilausuttuna tarkoituksena oli puhua työllisyyspolitiikasta, mutta keskustelussa tartuttiin seksiin tai kirjoittajan oletettuun seksin puutteeseen.

Jotkut kansanedustajaehdokkaat ovat olleet keskustelusta häiriintyneitä, ja valitelleet sitä, etteivät halua puhua ihmisten “sänkykammareiden asioista”, tai muuten vain ilmaisseet, että seksipolitiikka ei ole arvokas keskustelun aihe vaikkapa perinteisiin talousteemoihin verrattuna.

Minä osallistuin eilen Eurooppanuorten EU-aiheita käsittelevään paneeliin, ja koin aiheesta keskustelemisen melko haastavana. Aihepiiri ei kuulu parhaan asiantuntemukseni alueelle, jolloin asiasta puhuminen tuntuu lievästi kiusaannuttavalta ja teennäiseltä. Voin kuvitella, että vastaavasti seksipolitiikka on monille muille politiikan parissa touhuaville hieman vieras ja haastava laji. Siksi siitä joutuu vain kohisemaan tai toivomaan, että aiheesta ei oikeastaan tarvitsisi lainkaan puhuakaan.

Vihreissä ajatellaan, että politiikan perimmäisen tavoitteen pitäisi olla onnellisuus, ja minä olen samaa mieltä. Onnellisuus syntyy monista osatekijöistä, joista yksi on perhe- ja etenkin parisuhde. Parisuhteen onnellisuuteen taas tyydyttävä seksielämä vaikuttaa huomattavasti. Siteeraan aihetta tutkinutta Osmo Kontulaa (2008):

Sekä omilla että kumppanin haluttomuusongelmilla oli hyvin vahva yhteys siihen, millaiseksi oma parisuhde oli koettu. — Hyvin onnelisena parisudettaan pitävien osuus oli miehillä huomattavasti pienempi silloin, jos kumppanilla oli toistuvia haluttomuusongelmia (17%) verrattuna siihen, jos niitä ei ollut esiintynyt (47%). Naisilla vastaavat luvut olivat 24% ja 40%.

Seksipolitiikka on mielestäni pikkujutun sijaan yksi keskeinen aihepiiri, johon pitäisi panostaa, kun halutaan edistää ihmisten onnellisuutta. Sitä voi lähestyä helpoimmin kasvatuksen ja terveydenhuollon palveluiden näkökulmasta. Minusta ei olisi liiallista sänkykamareihin tunkeutumista, jos vaikkapa kouluissa annettava seksikasvatus korjattaisiin edistämään eri sukupuolten ja seksuaalisuuksien tietämystä nautinnon mahdollisuuksista (nykyinen yhdynnän korostaminen kun palvelee painotetusti, joskin lyhytnäköisesti, miehiä). Tai kuten Anna Kontula jonkun paneelin yhteydessä totesi, huomattavia kansanterveydellisiä hyötyjä voitaisiin saada silläkin, jos valistettaisiin enemmän keski-ikäisiä miehiä, joista osa tuo seksiturismia harrastettuaan taudit kotiinsa.

Kaikki seksuaalisuuteen liittyvä politiikka ei lopulta edes liity seksiin, vaikka niin yritetään jostain syystä väittää. Esimerkiksi sateenkaari-ihmisten avioliitto-oikeus saatetaan sivuuttaa politiikkaan kuulumattomana seksiasiana, vaikka todellisuudessa kyse on pikemminkin saman sukupuolen edustajien pariskuntien toiveesta saada heteroparien oikeuksia vastaavia juridisia ja taloudellisia oikeuksia. Mitä tekemistä sillä on lopulta itse seksin kanssa? Itse asiassa juuri nykyinen laki on se, jossa seksuaalisuuteen tarkalleen ottaen puututaan; sukupuolineutraalissa avioliittolaissa seksuaalisuus sivuutetaan.

Tältä pohjalta siis toivoisin, lähinnä muilta ehdokkailta, että seksipolitiikasta saisi jatkossa keskustella ilman väheksyntää. Minulla ei sinänsä ole mitään sitä vastaan, jos jotkut haluavat vääntää kättä vain talouspolitiikasta, mutta toivoisin vastaavaa työrauhaa, kun jotkut meistä haluavat tehdä myös seksistä ja seksuaalisuudesta asiallista politiikkaa.

Kieltäytyä ja rangaista

Minusta ei ole kauheasti mieltä ottaa kantaa jonkun oikeusjutun sisältöön sinänsä, mutta tässä Assange-uutisoinnissa ja kirjoittelussa on ollut jotain jänniä kommentteja. Ensin Henry Laasanen:

Hesarin Skandinavian kirjeenvaihtaja Anna-Liina Kauhanen ei ole näköjään seurannut uutisia aiheesta. Anna-Liina kirjoittaa:

• Jotkut ovat – hyvästä syystä – sitä mieltä, että Assange syyttävien kahden naisen asema on kohtuuton. Esimerkiksi se, miten näitä mahdollisia rikoksen uhreja käsitellään internetissä, järkyttää. Ruotsilla on kiire näyttää, että sen oikeusturva on maineensa veroinen. Mutta ennen kaikkea on kiire näyttää se Assangea syyttäville naisille.

Niinpä niin. Hesarille ongelmallista on naisten oikeusturva.

<sarkasmi>Siis kamalaa. Naisten oikeusturva, pfft.</sarkasmi.>

Sitten AOLista:

But others say Assange, who denies any wrongdoing and says the sex was consensual, may have just run afoul of Sweden’s unusual rape laws, which are considered pro-feminist because of the consideration given issues of consent when it comes to sexual activity — including even the issue of whether a condom was used.

Minä kun olin ajatellut, että suostumuksellisuus tai sen puute oli jotakuinkin univeraalisti juuri se juttu, mikä erottaa rikollisen seksuaalisen toiminnan ei-rikollisesta (joidenkin ikärajojen lisäksi). Onko Ruotsi muka tässä ainoa asian käsittänyt ja legitimoinut maa?

En ole ehkä ihan täysin ymmärtänyt Ruotsin lainsäädännön yksityiskohtia enkä tosiaan ole siihen tutustunut, mutta jos joku ei halua jatkaa seksiä ilman kondomia mutta toinen jatkaa silti, niin eikö siitä tule ihan normaalisti ei-suostumuksellista? Itse olen ollut siinä uskossa, että henkilökohtaiseen itsemääräämisoikeuteen kuuluu myös oikeus kieltäytyä seksistä ihan millä hetkellä hyvänsä, olipa siihen hetkeen mennessä tehnyt mitä vain.

Tunnen lievää maailmantuskan uhkaa.

Sateenkaaren pää

1. Eräänä päivänä töissä kahvitunnilla keskustelu siirtyi jälleen jollain taianomaisella tavalla seksuaalivähemmistöihin (ei mitenkään poikkeuksellista sinänsä). Tänä eräänä kertana pari pöydän miehistä alkoi jopa avautua klassiseen sävyyn omista tuntemuksistaan tyyliin “ihan sama mitä jotkut hinttarit tekevät keskenään, kunhan eivät minuun koske”.

Mietin, ovatko jotkut heteromiehet todella peloissaan siitä, että homoseksuaalit miehet yrittävät iskeä heitä. Liittyykö siihen jokin sukupuolen sisäinen oletus voimakastahtoisesti seksuaalisuuttaan toteuttavista miehistä? Mihin perustuu ajatus, että homoseksuaalit haluaisivat haaskata aikaansa vastentahtoisten taivutteluun? Vai onko tuossa sananparressa vain kyse siitä, että yritetään viestiä keskustelukumppaneille omaa heteroutta ilman, että sitä tarvitsee eksplisiittisesti lähteä selittelemään?

Yleisesti ottaen olen jotenkin hämmentynyt siitä, että jotkut näistä ympäristöfiksuista, koulutetuista ihmisistä ovat niin perehtymättömiä tai konservatiivisia seksuaaliasioiden suhteen, mutta ehkä se kertoo vain siitä, että olen tottunut näkemään nämä asiat yhdessä Vihreissä.

2. Minua on hämmentänyt myös viimeaikainen Pride-iskua koskeneen uutisoinnin yhteydessä käyty keskustelu. Yllättäen sielläkin on noussut iso joukko ihmisiä sanomaan mm., että heitä kyllästyttää kun “homoja tulee joka tuutista”. Se tuntuu kauhean kohtuuttomalta, kun vertaa vaikkapa japanilaiseen populaarikulttuuriin, jossa etenkin miesten välistä romantiikkaa esitetään niin paljon niin sarjakuvissa, elokuvissa kuin muissakin kulttuurituotteissa. Tämä siitä huolimatta, että homoseksuaalisuus ei kai ole muodollisesti erityisen hyvin tunnustettu tai suvaittu ilmiö.

No, kai joka paikkaan mahtuvat omat konservatiivinsa. Hassua vain tämä epäsuhtaisuus.

3. Lehti: Gallup: Sukupuolineutraali avioliittolaki “ihan vitun sama” enemmistölle suomalaisista.
Minusta vaikuttaa kohtuullisen lupaavasti siltä, että se meneekin seuraavaan hallitusohjelmaan. Kunhan saadaan vielä adoptiosäädökset kohdalleen, niin tässähän pitää hiljalleen alkaa keksiä uusia parannuskohteita.