Avainsana-arkisto: liukasteet

Välineurheilua

5 Tam

En ehkä ole ikinä tämän blogin puolella hehkuttanut Luneten kuukuppia. Yhtiön slogan on “For nicer periods”. Lisäisin, että myös mukavamman (tai ylipäätään mahdollisen) kuukautisten aikaisen seksielämän puolesta. Jossain yliopiston tyttöjen vessassa näin kerran jopa kuppitarran, jossa kerrottiin, että “your boyfriend will lick this”, haha! No, kuppia tuskin nuollaan, mutta suuseksi kyllä onnistuu. Kokeilkaa ja rakastukaa. Elämä ilman kuppia ei enää onnistu, kun sen käyttöön on kerran oppinut.

Lisäksi uudempi ihastus, Lushin hierontapalat. En tiedä, saisiko noita varsinaisesti käyttää lubeksi, mutta illaksi niillä saa kovin liukkaan ihon, aamuksi taas maailman pehmeimmän. Palojen kanssa ei tarvitse myöskään säätää korkin avaamisen kanssa eikä tarvitse vahingossa kaataa öljypurkkia. Lisäksi se tuottaa pakkausjätteenä vain pienen palan paperia, jonka tietysti voi kierrättää. Suurin osa paloista on myös kovin kauniita. Ja toki ne käyvät ihan vain hierontaankin, heh.

Miksiköhän naistenlehdissä ei muuten ole palstoja seksivälinearvioille? Olisin milloin tahansa valmis aloittamaan sellaisen kirjoittamisen, jos joku huolisi.

Epäterveelliset liukasteet

6 Lok

Olen elänyt siinä uskossa, että liukasteiden käyttö olisi aina terveellistä ja eduksi, vaikka asia hoituisikin omasta takaa. Kosteutta ei voi olla liikaa ja niin edelleen.  Lähetin hyvässä uskossa kultani eilen lube-ostoksille yksinkertaisella toivomuksella, että saisin jotain tuoksuvaa. Sain sittemmin kuulla, että myyjä oli kertonut hajustettujen liukasteiden voivan aihettaa hiivainfektioriskin, ja että hajustamaton olisi turvallisempi.

En ollut ikinä kuullut hajusteiden olevan ongelma, joten tein nopean googletuksen. Mitään kauhean vakuuttavia sivuja ei äkkiseltään tullut vastaan, mutta useammalla sivulla kerrottiin, että liukasteiden glyseroli (glycerin) voi aiheuttaa hiivaa. Tässä yksi esimerkkiartikkeli.

Tiesin kyllä, että kermavaahdon yms. makean kanssa pitää varoa, mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että lubeissa olisi sokereita tai sokerin kaltaisia aineita, joihin pitäisi kiinnittää huomiota. Ilmeisesti riski ei kuitenkaan ole mikään hirveän suuri, eikä kauhean huolissaan tarvitse olla, ellei omaa taipumusta hiivaan. Olisi kyllä kiva saada tästä jotain varmempaa tietoa.

Kävin kuitenkin läpi kaikki lubeni. Kaikissa vesipohjaisissa oli glyserolia, joten se taitaa olla varsin yleinen ainesosa. Öljyssä sitä ei tietenkään ole. Onneksi öljy on kivaa, vaikka se ei toki käy silloin, jos tarvitsee kondomeja.

Jotenkin tuntuu ikävältä, että niinkin tavallisella seksituotteella kuin liukasteella voi olla naisille ikäviä terveysvaikutuksia, eikä asiasta ole juurikaan puhetta. Mitähän kaikkea ei vielä tiedä?

Hajusteihin kuitenkin palatakseni, opin eilen yhtenä lubekuriositeettina  myös sen, että liukasteita voidaan hajustaa myös feromoneilla. Minulla on nyt ihana uusi inkivääriferomonilube, josta tykkään oikein paljon. (Jos testaisin sokkona, en aivan varmasti erottaisi feromonihajuissa mitään erikoista, mutta tieto niistä on tyydyttävää itsessään.)

Vastuullinen ostostelijani toi kotiin myös tuoksuttoman, mutta lube ilman tuoksua ei oikein tunnu sen vaivan arvoiselta, että sen lisäämisen vuoksi viitsisi keskeyttää sen mitä on milloinkin tekemässä. Hauskana faktana kyseisestä purkista (Wet Stuff vitamin e) voi tosin tuoda esille ehkä hieman optimistisen ohjeistuksen: Gel Works: Wet Stuff

For extended use, always replace condom and lubricant every 30 minutes.

Joo, vaihdetaan. Itse suosittelisin Wet Stuffin valmistajalle Gel Worksille pientä panostusta tuotteiden pakkausten ulkonäköön. En tiedä muista, mutta itse en erityisemmin halua kesken seksin kaivaa esiin tuubia, joka näyttää joltain ihan muulta hupailuaineelta. En, vaikka siinä olisi kuinka “exquisite texture” ja e-vitamiinia ja vaikka mitä hyvää ja hienoa. Jos se on täysin epäseksikästä, niin se on nopeasti korvattu. Myönnettäköön nimittäin, että terveys ei ihan aina pääse ykköskriteerien joukkoon, vaikka sen kuinka toivookin omiin suosikkituotteisiinsa yhdistyvän.

Liukasta

21 Syy

Henkilökohtaisuusvaroitus.
(= Lähipiirissäni on ihmisiä, jotka voisivat lukea tätä blogia, jos eivät joutuisi pelkäämään liian informaation saamista. Alan siis varoitella tarpeen mukaan vaarallisista merkinnöistä.)Wiki: Granaattiomena

Wiki: Granaattiomena

Naureskelin vähän aikaa sitten kylmälle Twilight-dildolle. Nyt olenkin saanut selville, että ainakin jotkut stimuloivat liukasteet perustuvat nimenomaan kylmentämiselle, joten otetaanpa takaisin aiemmat epäluulot.

Erityisesti pahoittelen siksi, että tulin itse kokeilleeksi KamaSutran stimuloivaa lubea. Sanotaanko, että sen kanssa orgasmin eteen ei tarvinnut nähdä vaivaa kovin pitkään. Ainoa harmi, mikä tässä kyseisessä purkissa on, että kun makuna on piparminttu, on hammastahna-assosiaatiolta vaikeahko välttyä.

Toisaalta, nyt kun pääsin makuarvioiden makuun, niin en erityisemmin välittänyt Ruohonjuuren myymästä Starglidestakaan, jonka makuna oli suklaa. Ällömakeuskaan ei yleensä sovi tunnelmaan kovin hyvin.

Oikeastaan en ole kyllä koskaan kokenut tarvetta liukasteiden syömiselle, joten siinäkin mielessä ei-syötävät öljyt ajavat ehkä asiansa parhaiten. Toin kullalleni Kööpenhaminasta ilmastoneuvottelureissulta tuomiseksi luomua granaattiomenaöljyä (Urtegaarden), ja siitä on ollut aika paljon iloa. Tuoksu on hienostunut ja eroottinen, joten pidän siitä kovasti. Granaattiomena on muuten myös yksi hedelmällisyyden symboleista. Wikissä kerrotaan Venuksen antaneen granaattiomenoita suosikeilleen, heh.

Sitä kuvittelisi, että kun ostaa yhden hyvän luben, niin sillä pärjäisi. Minä ainakin pidän kuitenkin tuoksuista kovasti hajuvesienkin muodossa, joten eri tuoksuiset lubetkin ovat aika mukavaa vaihtelua. Harmi vain sinänsä, että ympäristöystävällisiä seksitarvikkeita ei oikein tahdo olla Suomessa alan liikkeissä, joten ne pitäisi tilata netistä. Harmi siksi, että tuoksuttelu olisi kuitenkin aika tärkeää.

Note to self: jos joskus keksin haluta yrittäjäksi, niin tiedän mitä tehdä.

PS. Hyvät lukijat, teitä oli toissapäivänä 138 vuorokaudessa. Muistuttaisin, että tykkään keskustella, joten ottakaa toki osaa ja jakakaa omia näkemyksiänne ja kokemuksianne.

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.