Avoimen seksikeskustelun vaikeus

Ylen Päivä tunnissa -ohjelmassa puhuttiin jokin aika sitten raiskausten harmaasta alueesta, seksiin liittyvästä kommunikaatiosta ja sukupuolirooleista. Siinä kehotetaan mm. avoimeen keskusteluun seksielämän nurjista puolista, omista virheistä ja huonoista kokemuksista.

Mieleeni tulee eräs arvostamani hallintotieteen luennoitsija, joka kerran graduista puhuessaan valitteli sitä, kuinka tieteessäkin niin paljon halutaan kertoa menestystarinoita, vaikka pieleen menneet asiat voisivat olla yhtä lailla opettavia.

Olen tästä kaikesta hyvin samaa mieltä. Seksikeskustelu hyötyisi hirveästi, jos suurempi joukko ihmisistä olisi avoin kokemuksistaan. Anonyymistikin voi keskustella, mutta onhan sillä aivan erilainen painoarvo, kun joku puhuu kokemuksistaan omalla nimellään, kuten nyt esimerkiksi tuo PT:n keskustelija ja Betty Dodson.

Mutta sitten tuleekin taas vastaan se ainainen ongelma, eli kumppanin suojeleminen. Aina jos minä kirjoitan jostain yhteisestä seksielämään liittyvästä asiasta, kirjoitan myös poikaystävästäni, jonka tunnistaminen ei varmaan pienellä nettietsinnällä ole hirveän vaikeaa. Varsinkin spontaani kirjoittaminen esimerkiksi joistakin seksielämän ongelmakohdista tulee aika vaikeaksi, kun aiheesta pitää kuitenkin ensin keskustella toisen kanssa ensiksi sisällöllisesti ja toiseksi sen suhteen, saako aiheesta vielä kirjoittaa.

Olen jonkin verran viime aikoina miettinyt sitäkin, kuinka paljon pitäisi miettiä myös exiä, jos kirjoittaa vanhoista kokemuksista. Niitäkin ihmisiä on kuitenkin sen verran rajallinen joukko, että lähipiiri voi jälleen tunnistaa, kenestä puhutaan. Oikeastaan enemmän huolehdin kuitenkin siitä, jos kyseiset henkilöt sattuisivat tekstiä lukemaan ja tunnistamaan itsensä. Seksuaalinen itsetunto ei ole sellainen asia, jota kauheasti haluaisi kolhia.

Existä kirjoittamisessa on toki sekin vaikeus, että omiinkin kokemuksiin on aika vaikea eläytyä, jos niistä on kulunut monta vuotta. Minä ensimerkiksi tulen nykyään helposti ajatelleeksi, että olisin voinut olla seksielämän aloittaessani vähän vanhempi ja vähän itsekkäämpi. Kuitenkin, jos olen rehellinen, niin mitään erityisen pahaa, mielestäni ikään liittyvää ei silloin tapahtunut, vaan tunsin enimmäkseen hallitsevani tilannetta. Näin jälkeenpäin on vain niin helppo pilkkoa niitä kokemuksia ja huomata kaikenlaisia asioita, jotka olisivat voineet mennä paremmin.

Monissa kohdin itseanalyysi on muutenkin vaikeaa tasapainottelua. Minä esimerkiksi voin sanoa, että en aina osaa suhtautua kauhean hyvin siihen, jos en saa seksissä mitä haluan. Siitä alkaa taas aika nopeasti syyttää itseään, kunnes alkaa miettiä, että onko se vain kiltin tytön syndrooma, joka epäterveesti yrittää estää tavoittelemasta omaa mielihyvää.

No, onneksi netissä on edes niitä anonyymejä, jotka kertovat huonot kokemuksensa tuoreeltaan meidän muidenkin opiksemme. Tässä vanha LJ-suosikkini: http://community.livejournal.com/bad_sex/

Kirjoja

Olen lueskellut tässä syksyn mittaan iltalukemiseksi vähän eroottista pokkarikirjallisuutta.

Ensimmäinen kirjanen oli Jenny Everleigh’n Hävyttömän eroottiset seikkailuni, kirja 7: Salaiset päiväkirjani. Tällä kertaa kirjan sankaritar oli siis englantilainen viktoriaanisen ajan aatelistyttö. Minun täytyy oikeasti lopettaa tällaisten kirjojen lukeminen, en yhtään tykkää tällaisista ylimielisistä snobijutuista. Tämä kuitenkin oli sen verran (tahattoman?) humoristinen, että sitä oli aika kevyt lukea. Annan pari näytettä:

“- Kuinka suurenmoinen vittu sinulla onkaan, rakas, rakas, rakas Yvonneni! Ooooooh, niin ihana pillu ja kuinka taitavasti se imeskeleekään kieltäni. Kunpa minulla olisi kyrpä että voisin nussia sinua! Lizzie kiljui nuoleskellessaan Yvonnen kuumaa, märkää vittua. Hän jatkoi ahnaasti Yvonnen kaikkein tuntoherkimpien osien nuoleskelua ja siirtyessäni lähemmäs katselemaan Yvonnen turvonneet häpyhuulet erkanivat toisistaan niin paljon, että saatoin nähdä niiden välissä hänen jäykän, tukevan klitoriksensa, joka sojotti kuuden sentin pituisena ja oli yhtä suuri, ellei suurempi kuin minun peukaloni…”

– “- No niin Beatrice, suutele hänen kyrpäänsä!
Tupo urhea tyttö hymyili minulle aurinkoisesti, ja kostutettuaan huulensa kuten oli nähnyt minun tekevän muutamia minuutteja aiemmin, hän imaisi suuhunsa Archien jumalaisen kovan ryhmysauvan. Hän nieli samantien sisäänsä ainakin kolme tuumaa kovaa kyrpää hän ei selvästikään tarvinnut enempiä neuvoja: tyttö oli synnynnäinen kyrvänimijä.”

Toisin sanoen tämä kirja oli juuri sellainen, millaisiksi halvahkot pornotarinat on aina kuvitellutkin. Ihan hupaisaa siis, mutta ei tätä voi hyväksi sanoa.

Toinen kirja oli Juan Manuel de Pradan Pimpit, jossa oli154 lyhytnovellia erilaisten naisryhmien otsikon mukaisista osista. Kirja oli tyylikkäämpi ja ja nokkelampi kuin edellinen, mutta jokin tässäkin häiritsi. Ehkä kirjoittajan ääni oli ajoittain tässäkin hieman itseriittoinen ja epäempaattinen, mitä on minulle selvästikin kovin vaikeaa niellä. Se on harmi, koska jos sävy olisi ollut kunnioittavampi, olisin saattanut pitää tästä kokelmasta paljonkin.

Jään edelleen kaipaamaan nuorten amatöörinaisten kirjoittamia seksitarinoita, joissa oli jotain herkkää, empaattista ja nautinnollista. En tiedä, onko tämä sellainen juttu, että olen vain päässyt kiintymään tiettyyn tyyliin ja jumittunut siihen. Jatkan etsintöjä. Jos joku tuntee hyvää seksuaalista fiktiota, sopii suositella.

Emmanuelle

Kultani löysi antikvariaatista Emmanuellen kakkososan, ja olen nyt lukenut sitä mielenkiinnolla. Ensimmäinen romaani kuuluu eroottisen kirjallisuuden klassikoihin, mutta luen itse sitä nyt ensimmäistä kertaa. Oikeastaan luen ylipäätään ensimmäistä kertaa eroottista, julkaistua kirjallisuutta; olen aiemmin nauttinut lähinnä fanfictionista ja muusta harrastelijakirjallisuudesta.

Emmanuelle kertoo seksuaalisesti vapautuvasta ja aktiivisesta ranskalaisesta nuoresta hyväosaisesta naisesta. En pääse mihinkään siitä, että tämä lähtökohta ärsyttää. Emansipaatio on jee,  mutta snobien seksuaalinen vapausmoralismi? Not so much. Etenkin, kun tuohon heidän mielestään tavoiteltavaan seksuaalisuuteen kuuluu vähintäänkin kyseenalaisia käytäntöjä, mukaanlukien lapsiinsekaantuminen. Nämä ranskalaiset sankarit muine länsimaisine ystävineen seikkailevat kakkososassa Bangokissa, jossa hyvää hupia ovat thaityttöt ja paikalliset palveluspojat. Ylimielistä seksiturismia, ja kaikki hyvässä uskossa siihen, että mitään ongelmia ei ole.

Toinen ärsyttävä asia on ehkäisyn loistaminen poissaolollaan. Kaikki tuntuvat harrastavan seksiä kaikkien kanssa, mutta kondomeista ei ole puhettakaan, eikä edes pillereistä, vaikka ne ovat olleet jo reilusti yli kymmenen vuotta käytössä kirjan kirjoittamishetkellä. Sitä kuvittelisi, että seksielämään olisi helpompi keskittyä ilman tauteja tai lapsia. Kummasti niiltä kyllä kirjassa vältytään.

Kolmanneksi minua häiritsee asenneympäristö, jossa kaikkea on tehtävä, vaikka ei haluaisikaan. Pelkojen sivuuttaminen on tie vapautumiseen ja moraaliseen voittoon, ja lopulta kaikki kivuliaskin on hyvää. Pakotetuksi tuleminen saa aikaan kiitollisuutta. Naiset haikailevat antautumista ja “omistetuksi” tulemista, jälkimmäisen ilmauksen merkityksen mukaan yhdyntää. Tämä asenne tuntuu pitkälti emansipaation vastaiselta. Emmanuelle opettelee monesti pitämään siitä, mitä hänelle tapahtuu, kuin tavoittelemaan sitä, mistä hän pitää.

Mikä tässä kirjassa sitten on hyvää. No, itse pidän sen rytmistä. Seksuaalieettiset pohdinnat ja julistukset vuorottelevat melko suoraviivaisesti kuvatun seksin kanssa, ja molemmat osiot ovat yleensä kiinnostavia. Seksi itsessään on myös monesti viehättävästi kuvattua.

Kirjan naiset ovat ajoittaisesta (mielestäni tarpeettomasta) masokismistaan huolimatta itsenäisiä, aktiivisia ja valmiita uhmaamaan pidättätymisen moraalia. He haluavat seksiä ja saavat sitä. He nauttivat omista kehoistaan, joskin se on helppoa, kun he ovat niin täydellisiä ja kaikkien haluamia. He nauttivat myös toisistaan. Näissä kohtauksissa päästään lähimmäs tasavertaisuutta, joten niistä on ehkä helpoin lukea hyvillä mielin.

Kaiken kaikkiaan tämä kirja on ehkä ihan kivaa fantasia-aineistoa ja sellaisena lukijallekin inspiraation lähde. Seksuaalimoraalisena kuvauksena en voisi allekirjoittaa sitä kuin osittain. Käytännöllisenä kuvauksena se on melko vastuuton ja epärealistinen. En tiedä, onko kirjoittaja ajatellut, että toisenlainen asenne söisi tarinan eroottisuutta. Jos on, niin se on melko surullista. Ajatuksia ja haluja tämä kirja kuitenkin herättää, joten suosittelen kyllä ihan mielelläni.

Edelliseen liittyen

Oli jonkun puolitutun kotibileet — @ Vikakerta.fi

Jos pettämistä ei lasketa, niin hih. <3

Vika kerta

Kuulin vähän aikaa sitten suomalaisesta Vikakerta.fi-sivustosta. Ihmiset kirjoittavat sivuille anonyymisti viimeisimmästä seksinharrastuskerrastaan. Merkintään kirjataan oma ja kumppanin sukupuoli ja ikä, vapaa sanallinen kuvailu sekä listataan tavat (yhdyntä, suuseksi, käsin jne.),  kesto, omat orgasmit (kyllä/ei), asennot, paikka, sijainti (kaupunki), liittyiko seksiin pettämistä, ja mitä ehkäisyä käytettiin.  Muut saavat sitten kommentoida näitä tarinoita.

Tällainen palvelu houkuttelee tietysti valikoituneen joukon kirjoittajia, joten kovin objektiivisena tiedonlähteenä sitä ei voi pitää, mutta tästä rajoituksesta huolimatta tällä palvelulla on mielestäni huikeasti opettavaista potentiaalia. Tarkkaavainen lukija voi esimerkiksi huomata, että naiset raportoivat enemmän orgasmeja silloin, kun seksiin on sisältynyt suuseksiä (joskaan ei aina silloinkaan; joillekin suuseksi on edelleen vain esileikkiä yhdyntää varten).  Sivuston tilastosivulla tästä yhteydestä ei valitettavasti ole tietoa, mutta sieltä selviää, että esimerkiksi asennoilla ei ole itsestäänselvää vaikutusta naisten orgasmin saamiselle:

Asennot, joissa sai orgasmin TOP-3

Naiset (kautta aikojen)

Lähetyssaarnaaja maaten	25 %
Takaapäin toinen polvillaan	20 %
Päällä kasvot eteenpäin	19 %

Asennot, joissa ei saanut orgasmia TOP-3

Naiset (kautta aikojen)

Lähetyssaarnaaja maaten	35 %
Päällä kasvot eteenpäin	23 %
Takaapäin toinen polvillaan	22 %

Eli asennot, joissa orgasmeja on saatu, ovat aika lailla samat kuin jossa niitä ei ole saatu. Yllätys!

Yksi pelottava huomio, minkä tarinoista voi tehdä on se, kuinka harva käyttää kondomia ei-vakituisten kumppaneiden kanssa. E-pilleri ja muut raskautta ehkäisevät menetelmät näyttävät riittävän monille, vaikka ne eivät suojaa tauteja vastaan. Tässä on ihan todella paljon parannettavaa niin seksuaaliterveyden kouluttajilla ym. toimijoilla kuin ihmisillä itselläänkin. Ikävää vain, että monesti kyse taitaa olla myös päihtymyksen aiheuttamista unohtamisesta, jolloin onnistuakseen seksuaalipoliittisten toimenpiteiden on tehtävä yhteistyötä päihdepolitiikan kanssa. Ja juomakulttuurin muuttaminenhan se vasta helppoa onkin, haha!

Onneksi ihmiset kuitenkin opastavat toisiaan ihan itsenäisestikin. Provinssin jälkeen Vikaan tuli tarina seksistä, jossa ehkäisy oli jäänyt kokonaan käyttämättä. Kommenteissa puututaan asiaan useampaan otteeseen. Hyvä niin, koska joitakin ihmisiä varmaan puhuttelee virallisten organisaatioiden tiedotuskampanjoita enemmän se, että joku vain kehtaa sanoa ytimekkäästi, että “missä ehkäsy festareilla, hyi kuvotus “.

Ikävämpi puoli tässä sivussa saattaa olla se, että kaikki tarinat eivät oikeasti ole anonyymejä, jolloin saatetaan loukata toisen osapuolen yksityisyyttä. Kun esimerkiksi kerrotaan kaupunki, tapahtuma, toisen henkilön työasema ja omat liikkeet tiettynä aikana, puolitututkin voivat helposti tietää, kenestä on kyse. Kunpa ihmiset osaisivat olla kohteliaita.

Kaiken kaikkiaan minusta on kuitenkin ihana lukea noita tarinoita. Pääasiassa käsitteellistän omaa seksielämääni mielessäni aivan eri tavalla kuin suuri osa sivun kirjoittajista, mutta ehkä juuri se tekee tarinoista niin kiehtovia. On hyvä saada kirjallisia kokemuksia siitä, kuinka monimuotoisia ihmisten tavat elää seksuaalisuuksiaan ovat. Minulla on taipumus olla usein huolissani siitä, millaista ja miten hyvää seksiä ihmiset harrastavat, joten välillä on hyvä hengähtää ja lukea, kuinka ihania asioita jotkut heistä tekevät ja kuinka he nauttivat itsestään ja toisistaan. Mikäs sen onnellisempaa.